Liikkeen avajaiset la 6.10.2018

Hei kaikille,

Takana on vaiherikas vuosi. Ensin avasimme liikkeen Iisalmen kauppahalliin ja kiitokset ihanille asiakkaille ja hallin henkilökunnalle, sekä kollegalleni Tiinalle, että saimme alkuun jotain suurenmoista. Ikäväkseni jouduin siirtämään Kajaanin liikkeeni Iisalmeen viime kesänä, koska aika ei vain riittänyt molempiin liikkeisiin muun työn lisäksi. Halusin myös parantaa asiakaspalveluani ja toimitusaikojani, kun tuotteet ovat lähempänä kotiani. Totesimme kesällä, että hallin tila alkoi käydä ahtaaksi, kun molempien yritysten valikoima alkoi olla jo aika laaja ja siirryimme hallissa isompaan tilaan.

Hilmalla alkoi olla kuitenkin sellainen fiilis, että kohderyhmäni tavoittaa yritykseni tuotteet ehkä paremmin Keisarinkulmasta, jossa on enemmän samantyylisiä vaatteita jo entuudestaan. Hilma on laajentanut mallistoaan myös rentoihin arkivaatteisiin Hilma Moda -sivuston alla.

Hilmalla on ehkä jokin dna-muisto tästä rakennuksesta, jossa uusi liikkeemme sijaitsee, sillä 30-luvulla syntynyt isoäitini työskenteli vaatemyyjänä koko työuransa ajan Anni Kauppisella ja Putkolassa. Nykyään ent. Putkolan rakennus on liikekeskus, jossa on useita yrittäjiä ja yrityksiä samassa. Uudessa liiketilassamme voimme jälleen paremmin palvella asiakkaitamme suurella sydämellä ja toivottaa teidät puotiimme lämmittelemään, kun ulkona on kylmä ja sataa räntää (kuten tällä hetkellä).

Iisalmessa olen tuntenut viime aikoina todella positiivista fiilistä ja tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä kuvaajien, mallien ym. yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Tervetuloa uudistuneeseen Pin up Hilman & Hilma Modan liikkeeseen Keisarinkulman toiseen kerrokseen.